Buxton Brewery Company

Olut

Buxton Brewery Company

Buxtonin panimo sijaitsee saman nimisessä kaupungissa, luonnonkauniin Peak District ylänköalueen kainalossa. Panimo valmisti ensimmäiset oluensa jo 2009 – tosin ensimmäisen erän koko oli varsin vaatimattomat 40 litraa… Reseptejä luotiin, muokattiin ja koe-eriä valmistettiin ja vuotta myöhemmin ensimmäiset varsinaiset, myyntiin tarkoitetut oluet olivat valmiina. Nykyisin panimon koko on kasvanut ja samoin heidän maineensa mainioiden oluiden valmistajana.

Tällä hetkellä Buxton valmistaa hieman alle 1M litraa olutta vuodessa, heillä on 9 oluen perusvalikoima ja yli 30 vuosittaista kausiolutta ja erikoiserää tulee lisäksi myyntiin. Innovaatio, laatu ja maku ovat etusijalla panimon tekemisessä. Nautittavia oluita tältä pieneltä panimolta on lupa odottaa myös tulevaisuudessa!

Panimon oluet